Koulun aukioloaika on klo 7:30-17.
Aamupäivällä työskentelemme montessorivälineistöllä luokassa. Viikoittain pidämme ohjattuja tuokioita, jotka liittyvät esimerkiksi meneillään olevaan projektiin, kuvataiteeseen, musiikkiin tai liikuntaan.
Lukupiirillä ja pienellä lepohetkellä aikuinen lukee lapsille, kuunnellaan musiikkia tai satuja. Näin saadaan aikaan rentouttava ja rauhallinen hetki niillekin lapsille, jotka eivät varsinaista päiväunta tarvitse.

Montessorikoulu tarjoaa musiikin perusopetusta yhteistyössä Musiikkiopisto Avonian kanssa. Järjestämme myös retkiä esimerkiksi metsään, teatteriin ja kirjastoon.
Ohessa esimerkki tyypillisestä päiväohjelmasta:

