Koulun aukioloaika on klo 8-17. Lastentarhanopettajan kautta voi myös tiedustella mahdollisuutta, jos lapsella on tarve tulla päivähoitoon ennen kello kahdeksaa.
Aamupäivällä työskentelemme montessorivälineistöllä luokassa. Viikoittain pidämme ohjattuja tuokioita, jotka liittyvät esimerkiksi meneillään olevaan projektiin, kuvataiteeseen, musiikkiin tai liikuntaan.
Lukupiirillä ja pienellä lepohetkellä aikuinen lukee lapsille, kuunnellaan musiikkia tai satuja. Näin saadaan aikaan rentouttava ja rauhallinen hetki niillekin lapsille, jotka eivät varsinaista päiväunta tarvitse.

Montessorikoulu tarjoaa musiikin perusopetusta yhteistyössä Musiikkihuone Huvinan kanssa. Järjestämme myös retkiä esimerkiksi metsään, teatteriin ja kirjastoon.
Ohessa esimerkki tyypillisestä päiväohjelmasta: